Jo aikaa sitten Puutyötyttö pyysi minua neulomaan känsikkäät. Pienen keskustelun jälkeen ymmärsin hänen tarkoittavan luukullisia kynsikkäitä. Lankana on nalle. Mustat osat on neulottu 3 puikoilla, aili-neulos 3,5. Simukoita oli 48. Näistä tulikin melko paksut, pitävät sitten hyvin kädet lämpöisinä. Sormien aukot päättelin joustavasti. Käspaikasta löysin ohjeen sormien väkertämiseen.

Nämä sitten läksivät eilen Ukkosen mukana Turkuun. Saaja oli kuulema ollut tyytyväinen. Erityisesti peukalossa oleva pieni luukku oli ihastuttanut pitkin iltaa. Neuloin peukalollekkin samanlaisen hupun kuin muille sormille. Ukkosen käyttäjäkokemuksen mukaan se on erityisen hyvä tekstiviestiä laittaessa. Ja kai siten kamerastakin saa paremman otteen. Tässä alemmassa kuvassa värit toistuvat oikein, aika kasarit ovat. Mutta värit ovat saajalleen mieluisat, joten mitä minä niitä arvostelemaan.

Tänä vuonna ajattelin ihan utelaisuudesta myös seurata langan kulutusta grammoissa. Känsikkäät eivät pääse laskelmiin mukaan, koska valmistuivat viime vuoden puolella.
-Nna
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.