
Minä olen viettänyt täällä melkein viikonloppuvapaata. Olin lauantaina aamussa ja menen vasta keskiviikkona töihin. Sitten olenkin taas kolme seuraavaa viikonloppua ihan kiinni töissä. Katsoin, että meillä on seuraavan kerran Ukkosen kanssa yhteistä vapaata ma 30 päivä. Sekin tuli sattumalta, kun Ukkosen työkaveri halusi vaihtaa vuoroja. Lähdemme varmaan silloin kesäretkelle Hämeenlinnaan, jos sää vain suosii. Itse ajattelin retkeillä Villa Mokkaan, kerta se siellä päin on. Saa suositella myös muita käymisen arvoisia paikkoja.
Lauantaina kutsuimme muutaman kaverin kylään. Söimme hyvin ja katsoimme elokuvan Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta. Ette voi uskoa, kuinka hitaasti 160 min voikaan mennä. Tietenkin jos tykkää hyvin hyvin hitaista taide-elokuvista, tämä on varmasti oikea valinta. Alkuperäinen versio oli vielä huomattavasti tuota pidempi. Mutta ei se sinäänsä huono ollut, ihan viihdyttävä sukkia neuloessa.
Tänään ajattelin mennä porukoiden luona käymään, jotten aivan tylsistyisi vapaalla ollessani. Haluaisin mennä käymään mummon luona tai sitten möksällä. Toisaalta, nämähän voisi myös yhdistää. Huomenna meinasin olla ihan vain kotona ja puuhia. Voisin pestä ikkunat ja pyykkiä. Mattoja en varmaan rupea, kun ilmatieteenlaitos lupaa sateista.
-Nna
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.