Koska minulla ei ole mitään järkevää esiteltävää käsityörintamalla, Amalia esittelee teille mahan. Kaveri pyysi, että ompelisin hänelle larppia varten raskausmahan, joka pysyisi päällä myös nukkuessa. Tein hänen mittojen mukaan lakanakankaasta tuubin, jonka keskellä tuolla sisällä on resoria, jotta sen saa päälle. Päälle ompelin paksusta resorista "pussin" joka on sivuilta hieman rypytetty, jotta pussitus tulisi juuri keskelle eteen. Pussin sisällä taas on "tyyny" jonka täytin vanhoilla tilkuilla. Näin ollen mahan kokoa voi tarvittaessa vaihdella riippuen siitä, kuinka raskaana nyt milloinkin haluaa olla. Jätin  yläreunaan aukon, jota kautta sitten tyynyjä saa vaihdeltua. Käytin tähän kaikkia vanhoja jämiä, koska kuitenkin jää vaatteiden alle piiloon.

 

 

-Nna-