Tosiaan kuten aikaisemmin totesin, kaveripiirini jakautuu. Monet aikovat suosia kestovaippoja, joten olen käyttänyt noita hahtuvakiekkoja siihen. Mallina on tietenkin villapöpät. Mietin, että onkohan noi liian ohkaset, kun langan menekki oli pienimmässä koossa 22 g ja toisiksi pienimäsä 24 g..

 

 

Olen neulonut noita aina television ääressä, joten nyt niitä ei taas ole syntynyt. Selvisin kevät ärsytyksestäni ja nyt tuntuu, että aurinko vaan antaa kamalasti virtaa. Viime viikon aikana  olen lukenut ison määrän tutkimuksia ja näpytellyt opparia. Olen jopa vakuuttunut siitä, että saisimme sen tänä keväänä melkein valmiiksi, mutta saa nähdä. Kaverillani on hieman skeptinen olo asian suhteen.

 

-Nna-