Kaipasin jotain helppoa ja nopeaa neulottavaa. Ihastuin Ullassa olleeseen viini-jussiin. Varastosta ei löytynyt oikeita värejä sopivan paksuisena, joten päätin tehdä oman version. Lankana käytin Maijaa. Ruskean värjäsin itse ja oranssi löytyi kaapista. Kirjoneulos ei onnistunut kovin hyvin, mutta ehkäpä tuon jussiksi tunnistaa. Ja koska kaikki retrohan on nykyään kovin muotia, tuli tuosta retro-jussi väriensä puolesta.

1998614.jpg

Malli oli niin hauska, että päätin tehdä toisen heti perään. Tällä kertaa lankana oli Novitan Tennessee. Lauantaina harrastin julkineulomista Pacificossa, joka oli muuten varsin mukava paikka kynttilöineen ja pitkine pilleineen. Siellä syntyi Justiina, retro-jussin kaveri. Lankaa ei ollut riittävästi nauhaan, joten nyt minun pitää opetella kauniin rusetin sitomista satiininauhasta. Malli oli tosi kiva neuloa, teen vielä joskus lisää näitä. Mutta en tällä erää, jottei käy kuten Mummon lusikkaleiville..

1998619.jpg

Viimeksi Kalliossa ollessamme törmäsimme Ukkosen entiseen työkaveriin. Hän kertoi, ettei omista ainoitakaan ehjiä villasukkia. Lupasin tehdä hänelle sellaiset, ja toiveissa oli, että niissä voisi olla vaikka jotain raitaa. Hauskuutta neulomiseen lisäsi se, että saajan jalat ovat eripariset. Toinen sukka on kokoa 37 ja toinen 39. Enkä ole varmaan koskaan nähnyt kenenkään ilahtuvan niin paljon villasukista. Lankana käytin nallea. Päivän sukkaluku on 45, eli enää 7 paria tälle vuodelle. Onneksi marraskuu on lapaskuu. Pitää etsiä palelevia sormia siihen mennessä.

1984279.jpg

-Nna