Jos jollekkin on jäänyt vielä epäselväksi, niin reilun viikon kuluttua vietetään Mummomme syntymäpäiviä. Olen vähän huono lahjomaan ihmisiä, mutta näin pyöreiden, ja neuleinnostuksen kunniaksi päätin tehdä jotain itse. Idi puhui huivin tekemisestä, joten tottakai minäkin halusin heti tehdä sellaisen. Kun Idi sitten päätti, että hän tekeekin sukat, niin otin senkin varasuunnitelmaksi. Aloitin tekemällä terttu-huvia, joka osottautuikin sitten liian hitaaksi ja vaikeaksi minulle. Tunsin, että huivin pitää valmistua nopeasti. Löysin kerrassaan nerokkaan ohjeen, Ziinan keväthuivin. Kun olin ensimmäisen mallikuvion neulonut, tiesin, että se on tässä.

1448809.jpg

Huivia oli todella kiva neuloa. Mallikuvion oppi nopeati ulkoa, jolloin sitä oli mukava tehdä myös pienissä pätkissä. Lankana käytin 200 g Novita Woolia, mitä jäi n. 5 m jäljelle. Huivin leveys on 166 cm ja niskasta huipukkaan pituus 82 cm. Puikkoina oli 5,5 pyöröt. Olen nyt kovasti tykästynyt tuohon kokoon.

1448810.jpg

Tässä alemmassa kuvassa tummempi punainen on aika lähellä oikeaa. En ymmärrä, miksi kamerani on ihastunut vaaleanpunaiseen. Kuvissa huivi ei pääse edukseen, mutta en malttanut odottaa parempaa säätä ja Ukkosen kotiutumista. Jotain kertonee se, etten oikein raaskisi antaa tuota Mummolle, vaan haluaisin pitää sen itselläni. Wool on ihanan pehmeää, mutta liotus huuhteluainevedessä teki ihmeitä. Huivi tuntuu ihan sileältä ihoa vasten, eikä kutita yhtään.

Olen nyt täällä hyvin ylpeä itsestäni. Äiti paljasti kerran, että hän ei olisi uskonut minusta tulevan käsityöihmistä. Se nyt ei ole mikään ihme, sillä en ole kovin kärsivällinen, enkä pidä asioista joita en osaa. Onneksi tilanne on nyt "vanhemmiten" paranutut jonkin verran.

Tässä kuussa vietetään jämälankojen tuhoamisprojektia. Itse on ole siinä mukana, mutta se on innostanut minuakin tuhoamaan niitä. Nyt valmistui sukat kokoa 26. Varsi on neulottu kokonaan pienistä nöttösistä, mutta terän ruskeaa ja sinistä jäi vielä pikkaisen yli. Lankavarasto keveni 56 grammalla. Epämääräistä ruskeaa lukuunottamatta langat olivat nallea.  Nämäkin päätyvät varmaan aikanaan johonkin keräykseen.

1448811.jpg

Etuajassa aloitettu tuhoamisprojekti on hävittänyt nyt 176 g jämiä.

-Nna